Laitetaan yhdessä hyvä kiertämään!
Uskon vahvasti siihen, kun joku meistä, kuka todella paljon on apua ja tukea vailla,
saa sitä sellaisella hetkellä kun sitä vähiten osaa odottaa, laittaa myös itse hyvää kiertämään.
Pienet hyvät teot sitä todella tarvitseville, on äärettömän palkitsevaa ja toivon että tämä saisi hieman hyvää kiertämään.
Elämme nykyään niin uupuneina, väsyneinä ja stressaantuneina työnkeskeisessä maailmassa, että unohdamme täysin muiden ihmisten huonon olo, jopa olemassaolon. Emme jaksa välittää muiden pahasta olosta kun oma elämämme on kaaoksen ja uupumuksen, työn tai opiskelun täyttämää.
Apuahan on tarjolla vaikka kuinka, mutta kaikilla ei ole siihen varaa, vaikka kuinka haluaisi viimeiset pennosensa omaan tai perheen hyivnvointiin laittaa.
Nykyään jo asumiskusatnnukset ja ruokakin maksaa niin paljon, että terveellisestä ruoatsa joudutaan pihihstämään, mikä vain lisää pahaa oloa entisestään. Yritetäänpä muuttaa tätä edes hieman parempaan suuntaan.
Mietin miten minä voin omalla tavallani asiaa auttaa edes muutaman ihmisen ja perheen kohdalla niin päädyin seuraavanlaiseen:
Joka toinen kuukausi otan yhden ihmisen tai perheen, joka saa ilmaiseksi palveluita
Anne´s Health & Beautyn palveluista.
Joka kuukausi otan muutaman ihmisen tai perheen joka saa Anne´s Health & Beauty palvelut reilusti alennettuun hintaan.
Mitäpä jos jokainen meistä tekisi pienen palveluksen apua tarvitsevalle veloituksetta tai ainakin huomattavasti alennettuun hintaan?
Jos antaisit omasta työpäivästäsi muutaman tunnin kuukaudessa tekemällä hyvää vain siksi että se tuottaa hyvä olon.
Toivon että tähän jatkossa saisin myös muidenkin hyvähenkisten yksityishenkiköiden tai yrittäjien palveluita lisää, eri ihmisten tarpeisiin.
Jos sinua yksityishenkilönä tai yrittäjänä kiinnostaa lähteä mukaan ota yhteyttä, laitetaan yhdessä hyvä kiertämään.